Supersankareita ja fiilistelyä

The Quickening -turnauksen EFGH-lohkojen semifinaali oli vielä ABCD-puoltakin suurempi pettymys. Kappaleeksi oli päätynyt Matchbox 20:n How Far We’ve Come, joka tunnetaan varmasti parhaiten Kitsunerin videosta, jossa on käytetty muita AMV:itä videolähteenä. Mutta jos esimerkiksi kiireellä tehty TaiBani-AMV kiinnostaa, videot saa jälleen ladattua täältä.

Ileia – Partners in (Fighting) Crime

Lue loppuun

Org Editor -finaali ja Japan Expo 2012

Project Org Editor 2 saatiin torstaina päätökseen. Finalistien piti uudelleenluoda ensimmäinen a-m-v.orgiiin tai YouTubeen julkaisemansa AMV. Näitä uudelleenluonti-tehtäviä olikin melkoisesti kisan aikana. Sattumalta tämä johti melkoisen sentimentaaliseen, CAN’T HOLD ALL THESE FEELINGS -finaaliin. Voittajaksi selvisi alusta asti kisaa dominoinut Shin ihanalla Usagi Drop -videollaan.

Shin – Ivy Bridge

Lue loppuun

Popkulttuuria

Tämän viikon kohokohta oli selkeästi Quickening -turnauksen G, H, E ja F lohkojen kolmoskierros. Seitsemän editoijaa toimitti Madeonin Pop Culture -kappaleesta videon. Vaikken itse editoinnista mitään tiedäkään, veikkaan että tämä biisi on ollut mukavaa työstettävää. Laatu kierroksella on tasaisen varmaa ja tässä vaiheessa, kun tuloksia ei vielä ole saatu, on paha mennä veikkailemaan kärkikastia.

Omaan silmääni Mallyn tuotos hyödyntää parhaiten vaihtelevaa biisiä eikä karkaa hetkeksikään omaan rytmiinsä kuten moni muu video. Editoijan self insertit tosin hiukan häiritsevät. Ileia puolestaan on tehnyt melkoisen homman parodioidessaan FMA-videossaan lukuisia tunnettuja AMV:itä ja OP:ita. Tässä heikkoutuna on, ettei video varsinaisesti hyödynnä juurikaan itse audiota.

Ileia – AMV Pop Culture (As Performed by Alchemists)

Lue loppuun

Kesäturnausten loppu häämöttää – semifinaalit

Kun en nyt sitten saanut juhannusviikolla kirjoitettua, sivuutan kaiken epäkiinnostavan ja poimin a-m-v.orgin turneista vain mielenkiintoisimmat käänteet – ja parhaat videot.

Ensinnä ProjectOrgEditorin kakkoskausi. Semifinaalivaihekin on jo takana, sen videot timanttista tavaraa ja kolmen kärki selvillä. Kierroksen haasteena oli tehdä remake jostain vuoden 2012 Viewer’s Choice Awardsien tai Judge’s Choice Awardsien voittajavideosta. Kyse on siis vuoden 2011 parhaista AMV:istä.

Lue loppuun

Big Contest 2012 -tulokset

Siitä on nyt reilu kuukausi, kun kirjoitin viimeeksi Big Contestista ja sen ratkaisun viivästymisestä. Nyt meillä on lopulta tulokset selvillä. Kovatasoisessa kisassa oli jälleen kymmenittäin upeita videoita.

Venäläisessä AMV-skenessä on kaksi korkeimmalle jalustalle nostettua asiaa, jotka näkyivät nytkin selvästi kärkisijoituksissa: äärimmäisyyksiin viety tekninen viilaus ja originaalitarinat.

Lue loppuun

Kolmen viikon hiljaiselo ja videosaldo

Huh huh, tässäpä sitä perkaamista, kun uutispostaukset ovat jääneet monena viikkona väliin. Jätän vielä tässä vaiheessa Desuconin AMV-kisan kokonaan koskematta, koska… Noh, maailmalla on tapahtunut perhanasti ja en tässä vaiheessa kykene taiteilemaan arvioita, joita asianomaiset saattavat jopa päätyä lukemaan. Alunperin mietin etten järjestelyistä vastaavan ominaisuudessa edes kehtaa kirjoittaa koko keissistä, mutta nyt jälkikäteen se on alkanut tuntua pakottavalta. Kahtellaan.

Ensinnä Project OrgEditoria. Toinen ja kolmas kierros on tässä välissä jo saatu pakettiin. Toisen kierroksen haaste oli sisällyttää jokin Card Captor Sakuran kortti videon teemaan. Kaikesta päätellen koko kisa on tässä vaiheessa päätymässä kahden kaupaksi. Tällä kertaa ykkösenä oli Shin kortteinaan Pimeys, Iluusio ja Uni. Eli kauhua luvassa.

Shin – Inifinite Darkness

Lue loppuun

ProjectOrgEditor – 1. kierros

ProjectOrgEditorin ensimmäisen kierroksen tuomarointi saatiin päätökseen. Vaikka kisaajat vasta lämmittelevät tässä vaiheessa kuusikierroksista kisaa, on taso jo tässä vaiheessa todella kova. Ei voi kuin taas ihmetellä, mitä taitava editoija pystyy tekemään yhden ainoan viikon aikana.

Ensimmäisen kierroksen teemana oli ”luonnon raivo”. Videon täytyi jollain tapaa sisällyttää yksi tai useampia luonnon elementtejä: tuli, vesi, maa, ilma. Osallistujien tuotokset olivat enimmäkseen vesilinjalla. Vain viisi osallistujaa karsiutui videon perusteella. Tämä johtui siitä, että viikon editointiaika oli todella monelle kokemattomalle editoijalle liian suuri pala.

Lue loppuun

The Quickening alkulämmittelyt

The Quickening turneen A-lohkon ensimmäinen kierros saatiin pakettiin ja kisassa on heti neljä editoijaa vähemmän. Lohkon musiikkikappale oli ensimmäisellä kierroksella Ellie Gouldingin Starry Eyes. Vielä ei nähty kummempia yllätyksiä, vaan tutut nimet selvisivät jatkoon varmoilla suorituksilla, jotkut jopa hiukan laiskanlaisilla sellaisilla. Tai sitten drewaconclusion ei vain osaa editoida nopeasti.

KuroUnmei – Colours & Carousels

Lue loppuun

Viikon parhaimmistoa

AimoAion koordinoima Lady Gaga -MEP näki vappuna päivänvalon. Projekti ei yllä tasolle, jolle ranskalaiset ovat nykyään riman asettaneet, mutta ihan kivasta videopaketista puhutaan silti. Omaan silmääni Alejandro/Bakemonogatari erottuu joukosta heikoimpana osuutena. Videoklipit tuntuvat vain kollaasilta yleisimmin käytetyistä kohtauksista eivätkä ne oikein natsaa yhteen musiikin kanssa. Eleryen Hanasaku Iroha -pätkä puolestaan on videon parhaiten toimivaa kamaa. Muuten osuudet ovat perusvahvaa editointia rytmisynkkapainotteisesti. Kokonaisuutena olisin kaivannut vielä videoon enemmän tanssikohtauksia. Natsaisi hyvin Gagan kanssa.

MEP – The Fame Monster

Lue loppuun

Turnausten kesä

Eden Teamin organisoima Iron Chef -mallin editointikisa järjestettiin 20.-23.4. Se on perinteinen Iron Chef -mallin kisa, jossa editoijat saivat kierroksen alussa kappaleet ja heidän täytyi aikarajan puittessa tehdä valitsemaansa kappaleeseen yli kaksiminuuttinen AMV. Aikaraja tässä kisassa oli 72 tuntia. Videota ei saa ennakkovalmistella muutoin kuin sopivaa videomateriaalia leikkaamalla.

Tuloksia saadaan vielä odottaa, mutta kisavideoita alkaa jo tihkua internetteihin. Kovalla kokoonpanolla varustettu MEP Time Out ainakin erottuu vahvasti edukseen. (Kuvassa siisti kapulanvaihto Steins;Gatesta Nisemonogatariin)

MEP – [New Generation] Time Out

Lue loppuun