Toiminnantäyteinen tammikuu

Tälläkään kertaa en osannut arvioida oikein Akrossconin tuloksia. Itäskene tuntuu olevan ensisijaisesti videoeditoijien, ei animefanien, pelikenttää ja minulta puuttuu silmä tuolle ammattitaidolle. Voiton sekä tuomareiden että suuren yleisön arvioinneissa vei Umikan sentimentaalinen Hyouka-video. Toiseksi puolestaan kiri Echotrooperin Ergo Proxy x Higurashi -crossover. Hauskasti molempien videoiden teemana toimii maan päälle jäänyt sielu.

Umika – Sincerity

Lue loppuun

Hyviä aikoja

Alkaneet opiskelut osoittautuivat yllättävänkin rajuiksi ajan varastajiksi ja minulla on ollut vaikeuksia pitää edes itseni kärryillä AMV-rintaman tapahtumista. Olen joutunut tyytymään fiilistelemään tuoreita lemppareita kuten jo reilu kuukausi sitten esittelemääni Bittersweetiä ja tätä Okamin uutta Angel Beats -videota. Hyvin synkattu soittokohtaus lämmittää sydäntä joka kerta. Tällaisten videoiden vuoksi sitä jaksaa.

Okami – Angel’s Music

Lue loppuun

Collabconin alkulämpimät ja Disney MEP 3

Collabcon on AMVNewsin järjestämä online-kilpailu, jossa nimensä mukaisesti videolla täytyy olla vähintään kaksi tekijää. Venäläisillä on hassu tapa käyttää con-nimitystä kaikkien AMV-kisojen yhteydessä. Samaan tapaan kuin muiden sivun kisojen yhteydessä, videoita julkaistaan tasaisesti päivittäin aina tulosten julkaisuun asti.

Tähän mennessä julkaistuista videoista silmille hyppää rajuimmin Umikan ja  ZEVS1993:n Houtarou (Hyouka) x Mio (K-On!) -crossover. Slaaveille tuttuun tapaan tästäkään tarinasta ei tragediaa uuvu. Tarina on tietenkin melko kliseinen, mutta näin katsojalle ei ainakaan jää mikään epäselväksi ja ajatukset voi keskittää hienoon toteutukseen.

Umika ja ZEVS1993 – Our Tapes

Lue loppuun

Muutakin kuin animea

Toisinaan AMV-editoijat liittävät videohinsa myös muuta videomateriaalia kuin animea. Pelien cutscenet ovat tietenkin tavallisia eivätkä samanlaisen visuaalisen tyylin vuoksi edes satu juuri silmään, varsinkin jos combo on vaikkapa Final Fantasy -elokuvaa ja pelejä. Toisinaan näistä käytetään omaa nimitystä GMV, Game Music Video.

Rrezz – Accelerant

Lue loppuun

Kolmen viikon hiljaiselo ja videosaldo

Huh huh, tässäpä sitä perkaamista, kun uutispostaukset ovat jääneet monena viikkona väliin. Jätän vielä tässä vaiheessa Desuconin AMV-kisan kokonaan koskematta, koska… Noh, maailmalla on tapahtunut perhanasti ja en tässä vaiheessa kykene taiteilemaan arvioita, joita asianomaiset saattavat jopa päätyä lukemaan. Alunperin mietin etten järjestelyistä vastaavan ominaisuudessa edes kehtaa kirjoittaa koko keissistä, mutta nyt jälkikäteen se on alkanut tuntua pakottavalta. Kahtellaan.

Ensinnä Project OrgEditoria. Toinen ja kolmas kierros on tässä välissä jo saatu pakettiin. Toisen kierroksen haaste oli sisällyttää jokin Card Captor Sakuran kortti videon teemaan. Kaikesta päätellen koko kisa on tässä vaiheessa päätymässä kahden kaupaksi. Tällä kertaa ykkösenä oli Shin kortteinaan Pimeys, Iluusio ja Uni. Eli kauhua luvassa.

Shin – Inifinite Darkness

Lue loppuun

The Quickening alkulämmittelyt

The Quickening turneen A-lohkon ensimmäinen kierros saatiin pakettiin ja kisassa on heti neljä editoijaa vähemmän. Lohkon musiikkikappale oli ensimmäisellä kierroksella Ellie Gouldingin Starry Eyes. Vielä ei nähty kummempia yllätyksiä, vaan tutut nimet selvisivät jatkoon varmoilla suorituksilla, jotkut jopa hiukan laiskanlaisilla sellaisilla. Tai sitten drewaconclusion ei vain osaa editoida nopeasti.

KuroUnmei – Colours & Carousels

Lue loppuun

Viikon parhaimmistoa

AimoAion koordinoima Lady Gaga -MEP näki vappuna päivänvalon. Projekti ei yllä tasolle, jolle ranskalaiset ovat nykyään riman asettaneet, mutta ihan kivasta videopaketista puhutaan silti. Omaan silmääni Alejandro/Bakemonogatari erottuu joukosta heikoimpana osuutena. Videoklipit tuntuvat vain kollaasilta yleisimmin käytetyistä kohtauksista eivätkä ne oikein natsaa yhteen musiikin kanssa. Eleryen Hanasaku Iroha -pätkä puolestaan on videon parhaiten toimivaa kamaa. Muuten osuudet ovat perusvahvaa editointia rytmisynkkapainotteisesti. Kokonaisuutena olisin kaivannut vielä videoon enemmän tanssikohtauksia. Natsaisi hyvin Gagan kanssa.

MEP – The Fame Monster

Lue loppuun

Turnausten kesä

Eden Teamin organisoima Iron Chef -mallin editointikisa järjestettiin 20.-23.4. Se on perinteinen Iron Chef -mallin kisa, jossa editoijat saivat kierroksen alussa kappaleet ja heidän täytyi aikarajan puittessa tehdä valitsemaansa kappaleeseen yli kaksiminuuttinen AMV. Aikaraja tässä kisassa oli 72 tuntia. Videota ei saa ennakkovalmistella muutoin kuin sopivaa videomateriaalia leikkaamalla.

Tuloksia saadaan vielä odottaa, mutta kisavideoita alkaa jo tihkua internetteihin. Kovalla kokoonpanolla varustettu MEP Time Out ainakin erottuu vahvasti edukseen. (Kuvassa siisti kapulanvaihto Steins;Gatesta Nisemonogatariin)

MEP – [New Generation] Time Out

Lue loppuun

Usean kokin soppa

Moni anime-skenen ulkopuolinenkin on törmännyt AMV Hell -sarjaan. (Kuudes pitäisi muuten tulla tänä vuonna ulos… vieläkö jaksaa kiinnostaa?) Ensimmäiset helvetit eivät varmastikaan olleet ensimmäisiä MEPpejä (Multi-Editor Project), mutta ne ovat se arkkityyppi, joka useimmille tulee ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan usean editoijan yhteisvideoista.

MEP -  Reflections Of Style
(Tämäkin on muuten sarja. Suosittelen myös jatko-osia.)

Lue loppuun