Muutakin kuin musiikkia

Viittaan usein teksteissäni AMV:n ääniraitaan sanalla audio. Tämä siksi, että ääniraita ei aina sisälläkään musiikkia. Se voi olla myös jotain muuta. AMV-helveteistä tuttuja ovat esimerkiksi TV-sarjojen dialogiin sovitetut videot.

AquaSky – Quid Pro Quo

Puhuvia päitä haastavampaa on äänisynkka elokuvan muuhun äänimaailmaan. Tyypillisimmin kyseessä on toiminnallinen video. Räjähdykset, törmäykset ja laukaukset, kun ovat mukavan selkeitä äänimaailmaltaan. Esimerkissä Matrixin legendaarinen aulakohtaus ja Gunsmith Cats.

Esrhan – The Real Animatrix (2007 remake)

Suosituimpia tällä puolella ovat kuitenkin traileri-AMV:t, joita sunnuntain uutispostauksissa olen jokusen esitellytkin. Nimensä mukaisesti niissä on synkattu animea elokuvan tai pelin trailerin audioon. Tavoitteena on yleensä saada aikaan huumoria ja/tai eeppisyyttä.

PDFarsight – Gurren 300

PS. Mielenkiintoisimman audiolähteen kunniamaininnan ansaitsee MEPpi Conet, jossa on käytetty lyhytaaltokanavilta siepattuja numerokoodilähetyksiä. Jari Lehtinen on kirjoittanut ansiokkaasti numerokanavista. (Youtube-linkissä vain maistiainen, koska en kokonaista videota löytänyt.)

MEP – Conet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>