The Quickening alkulämmittelyt

The Quickening turneen A-lohkon ensimmäinen kierros saatiin pakettiin ja kisassa on heti neljä editoijaa vähemmän. Lohkon musiikkikappale oli ensimmäisellä kierroksella Ellie Gouldingin Starry Eyes. Vielä ei nähty kummempia yllätyksiä, vaan tutut nimet selvisivät jatkoon varmoilla suorituksilla, jotkut jopa hiukan laiskanlaisilla sellaisilla. Tai sitten drewaconclusion ei vain osaa editoida nopeasti.

KuroUnmei – Colours & Carousels

B-lohkon ensimmäisen kierroksen äänestysvaihe on vielä kesken, mutta kohtuullisen selvältä peliltä näyttää. Kierroksen biisinä toimi Skrillexin Bangarang. Foorumilla käytiin kierrokseen liittyen pientä debaattia siitä onko dubstep-AMV:n pakko olla aina juuri tietynlainen; ADHD-vauhtista leikkausta, paljon efektejä. Kierroksella nähtiinkin sitten pari rohkeaa irtiottoa tästä kaavasta, mutta vahvasti epäilen niiden menestystä. Jos meleechampion ei olisi saanut vastaansa Kairih’n tykitystä, olisi tarinavetoisemmalla Gurren Lagann -videolla voinut olla mahdollisuuksia.

Molempien kierroksien kaikki videot löytyvät kätevinä RAR-paketteina täältä.

Kairih – BANGARANG!

Big Contest 2012 keräsi odotettua enemmän osallistujia ja tuomarointivaihetta joudutaan vielä odottamaan. Nopealla vilkaisulla osallistujista tuntuu puuttuvan vielä monta kovaa nimeä, ja tämänhetkisiä entryjä katsellessa tuntuu omaperäisyys olevan pahasti hukassa. Esimerkiksi nämä ”läpileikkaus ihmiskunnan historiasta sodan kautta ja väistämätön tuho” -videot ovat aikalailla nähtyjä. Vielä se kliseisin mahdollinen biisivalinta.

MEP – Front Line

Worrytrainin kisavideo ei kyllä kärsinyt omaperäisyyden puuttesta. Ehkä sitä oli vähän liikaakin. Tosin siinä vaiheessa kun lähdetään tekemään WTF-matskua, ei yleensä passaa paljon jarrutella.

worrytrain – cos

Yksi vastaus artikkeliin ”The Quickening alkulämmittelyt

  1. Päivitysilmoitus: Big Contest 2012 -tulokset | AMV-jukeboksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>