AMV:itä? Blogi? AMV-blogi?!

Tervetuloa lukemaan ensimmäistä suomalaista animemusiikkivideoihin keskittyvää blogia, AMV-jukeboksia.

 Suoraan sanottuna olen hyvin huolissani Suomen AMV-skenen nykytilasta. Hyvin harvat enää julkaisevat videoita eikä niiden katselu tunnu kiinnostavan ihmisiä. Ristiriitaisesti coneissa järjestettävät kisat keräävät silti yleisöä. Tästä yhtälöstä vedän sellaisen rohkean johtopäätöksen, että AMV:istä kiinnostuneita ihmisiä kyllä on, mutta he eivät tiedä mistä aloittaa. Tunnistan itsestäni saman japanilaisten MADien puolelta.

 Tämän blogin tarkoitus on siis toimia johdattajana AMV:iden maailmaan. Suunnitelmana on pitää julkaisutahti sellaisena, että vähemmän kiinnostuneet ja/tai laiskemmatkin lukijat saavat kattavan otannan skenen julkaisuista pelkästään blogia seuraamalla. Itsekin olisin kaivannut pari vuotta sitten jotakuta hakkaamaan puolestani refreshiä Orgin Announcements-laudalla. Nyt teen sen itse ja jaan olennaisen.

Tällaisella aikataululla lähdetään liikkeelle

Yleisvire tulee olemaan sellainen, että vähemmän lässytystä, enemmän videoita. Olen itse seurannut ja seuraan edelleen AMV-blogeja, jotka on kirjoitettu kielellä, jota en osaa sanaakaan pelkästään videosuosittelujen vuoksi. Tämän vuoksi pääpaino tulee olemaan videoissa. Toinen pointti on se, etten itse ole editoija vaan AMV:iden katsoja, kuluttaja. Tämän takia bloginkin näkökulma tulee olemaan siinä, mitä sinä voit katsojana saada irti AMV:istä. Tämä ei siis tule olemaan mikään editoija-koulu.

 Mutta ei tämän enempää löpinäitä. Tässä blogin ensimmäinen video ja huomenna ensimmäistä varsinaista blogausta, pysykää kuulolla!

Ileia – RAH HEY!

4 vastausta artikkeliin ”AMV:itä? Blogi? AMV-blogi?!

  1. Kiva, että jotain eloa tässäkin maailman kolkassa AMV-rintamalla. Lisäksi tajusin just, että vaikka videoiden kanssa väkerränkin suurin piirtein tasaiseen tahtiin, nykyään tulee katsottua noita törkeän vähän… Jos asia nyt sitten korjaantuisi. Hyvä homma tämä blogi siis.

  2. Asiaa! Olen vissiin juuri tuo mainitsemasi henkilö, jota kiinnostaisi, mutta joka ei jaksa kauheasti seurailla skeneä, kun ei ole ollut mitään selkeää ja helppoa kanavaa. Jossain vaiheessa AMV:t olivat isompikin juttu minulle, mutta nykyisin lähinnä vilkaisen AMV.orgin VCA-voittajat, jos sitäkään.

    Itseä innostaisi kyllä se turinointikin, joten toivottavasti sitäkin on luvassa hiukan. Joka tapauksessa hieno homma ja jään odottelemaan lisää.

  3. Shasunatang: Oho, eli homma voi toimia noinkin päin. Jännää. Videoiden tekeminen on kuitenkin se ykköshomma, joten loistavaa, että sinulta löytyy ideoita ja jaksamista niiden työstämiseen.

    Arana: Jes! ”Markkina”analyysini osui oikeaan ainakin sinun kohdalla. Turinointi-demoa tarjoan tänään ensimmäisen ”asiahapatus”-blogauksen muodossa. Toivottavasti balanssi miellyttää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>